Inga-Lis Johansson | Taidenäyttely

Tervetuloa Kiilin taidenäyttelyyn!

Näyttely on avoinna 14.7.–15.8. Kiilin ravintolassa ravintolan aukioloaikoina: ti-su klo 12–17. Näyttelyn avajaiset 14.7. klo 13.00.

Kristiinankaupunkilainen Inga-Lis Johansson maalaa tauluja akryylillä ja akvarelliväreillä.

Johansson on opiskellut taidetta Sydösterbottens konstakademissa vuosina 1996-2001. Lisäksi hän on opiskellut esimerkiksi värioppia, grafiikkaa, veistosten tekoa, asetelmien maalausta ja kroki-piirtämistä erilaisilla kursseilla.
Johansson toimi lasten kuvataiteen opettajana vuosina 1994-1995. Hän esitteli taideteoksiaan ensimmäisen kerran vuonna 1994 ja on sen jälkeen osallistunut säännöllisesti ryhmänäyttelyihin sekä pitänyt omia näyttelyitä Kristiinankaupungissa, Maarianhaminassa ja Tukholmassa. Hän on muun muassa asettanut näytteille enkelitaulujaan Christina Schollinin galleriassa Tukholmassa ja osallistunut taideyhdistys Spectran yhteisnäyttelyihin vuodesta 1994 lähtien.

"Maalaan mielelläni vanhoja taloja, kujia ja merta ja yritän tavoittaa aiheen harmonian.”
Hintatiedot
Maksuton tapahtuma
Tapahtumajärjestäjä
Kiilin Kotiseutumuseo
Kilvägen 90, 64490, SIDEBY

Puhelin040-684 5080
Sähköpostiinfo@kilen.fi
Kotisivuhttp://www.kilen.fi
Lähin ajankohta
14.07.2026 klo 12:00 - 17:00
Tapahtuman kotisivu
http://www.kilen.fi
Tapahtumapaikka
Kiilin kotiseutumuseo
Finland, 00000

Muut ajankohdat
15.07.2026 klo 12:00 - 17:00 16.07.2026 klo 12:00 - 17:00 17.07.2026 klo 12:00 - 17:00 18.07.2026 klo 12:00 - 17:00 19.07.2026 klo 12:00 - 17:00 21.07.2026 klo 12:00 - 17:00 22.07.2026 klo 12:00 - 17:00 23.07.2026 klo 12:00 - 17:00 24.07.2026 klo 12:00 - 17:00
26.07.2026 klo 12:00 - 17:00 28.07.2026 klo 12:00 - 17:00 29.07.2026 klo 12:00 - 17:00 30.07.2026 klo 12:00 - 17:00 31.07.2026 klo 12:00 - 17:00 01.08.2026 klo 12:00 - 17:00 02.08.2026 klo 12:00 - 17:00 04.08.2026 klo 12:00 - 17:00 05.08.2026 klo 12:00 - 17:00 06.08.2026 klo 12:00 - 17:00 07.08.2026 klo 12:00 - 17:00 08.08.2026 klo 12:00 - 17:00 09.08.2026 klo 12:00 - 17:00 11.08.2026 klo 12:00 - 17:00 12.08.2026 klo 12:00 - 17:00 13.08.2026 klo 12:00 - 17:00 14.08.2026 klo 12:00 - 17:00 15.08.2026 klo 12:00 - 17:00